Terveisiä täältä muuttolaatikoiden keskeltä! Me saadaan huomenna avaimet uuteen kotiin, ja meininki viime päivinä on ollut meillä sen mukaista. Päivistä on tosiaankin loppunut tunnit kesken eikä vapaa-aikaa pakkauspuuhien, vauvanhoidon ja taaperon viihdyttämisen lisäksi ole kyllä ollut. Tänään Luka lähti mummille yökylään, joten me saadaan Kamilin kanssa onneksi tehtyä nyt viimeiset pakkailut ihan rauhassa - vauva kun on toistaiseksi niin leppoisa tapaus, että hänestä ei pakkauspuuhissa pahemmin vaivaa ole. Olen kyllä niin onnellinen sitten, kun tästä viikonlopusta ollaan selvitty ja päästään aloittamaan uusi arki vihdoin ihan kunnolla siellä uudessa kodissa! Tuntuu, että nyt eletään jonkinlaisessa välitilassa ja koko ajan on pieni stressi päällä, mutta sitten muuton jälkeen voi vihdoin taas kunnolla hengähtää ja rentoutua. 

Ajattelin tässä välissä tulla vielä pikaisesti esittelemään isovelipakkauksen, jonka Luka sai käydessään ensimmäisen kerran sairaalassa katsomassa vauvaa. Halusimme antaa Lukalle jonkin pienen "lahjan vauvalta", isoveljeksi tulemisen kunniaksi. Pakkauksen tekeminen jäi hieman viime tippaan, koska luulin että aikaa olisi vielä yllin kyllin... Onneksi pakkauksen sisältö oli hankittu jo hyvissä ajoin etukäteen, mutta visuaalinen ilme jäi vähän puolitiehen. Aloitin sen tekemisen nimittäin kaksi päivää ennen synnytystä enkä sitten koskaan ehtinyt saamaan ihan valmiiksi! Eipä se toisaalta haitannut, sillä Luka on kuitenkin vielä niin pieni, että paketin sisältö kiinnosti häntä huomattavasti ulkonäköä enemmän. 



Mun oli tarkoitus koristella laatikon jokainen reuna ja kansi, mutta ehdin saada valmiiksi vain nuo pienemmät sivut. Sisälle oltiin koottu muutamia juttuja, joista ajateltiin Lukan varmasti tykkäävän. Ihan ensimmäinen valinta oli uusi auto, sillä autot ovat tämän hetken paras juttu taaperon leikeissä. Luka tykkää kovasti Plaston autoista ja niitä häneltä löytyykin jo aikamoinen kokoelma kaikenlaisia erilaisia menopelejä. Nyt pakkaukseen valittiin tuollainen nosturiauto, jollaista Lukalla ei vielä ollut ja se onkin ollut kovasti mukana leikeissä. Sairaalassakin Lukaa taisi loppujen lopuksi kiinnostaa tämä auto paljon enemmän kuin vauva!


Pakettiin laitettiin myös uusi kirja, ajatuksena että sitä voitaisiin katsella yhdessä esimerkiksi imetyshetkien aikana. Tämä on valikoitunut usein myös iltasatukirjaksi, kun Luka on itse päättänyt mitä haluaa lukea. Valittiin kirja aika sattumanvaraisesti, mutta onneksi sekin oli taaperon mieleen - kaivureiden kanssa ei kai voi kovin metsään mennä. 


Tämä kalastuspeli oltiin ostettu jo viime syksynä, kun mulla oli lahjakortti käyttämättä Helsingin Ombrellino-lelukauppaan. Oltiin vain odotettu sopivaa tilaisuutta antaa se Lukalle ja nyt sitten sellainen tuli eteen. Tämäkin peli on sellainen, jota on helppo pelata taaperon kanssa samaan aikaan kun imettää vauvaa, joten Lukan ei tarvitse tuntea jäävänsä yksin minun keskittyessä vain vauvaan. Tämä peli on kyllä tosi kaunis myös visuaalisesti!


Lopuksi pakkaukseen tuli vielä mätsäävät vaatteet Lukalle ja vauvalle. Hauskat sirkuspuput löytyivät KappAhlista, ja tuo kuosi sopii mielestäni hyvin sekä tytölle että pojalle. Hetki joudutaan vielä odottaa, ennen kuin voidaan pukea sisarukset samaan aikaan näihin vaatteisiin. Meidän tirriäinen olikin nimittäin hieman pienempi kuin olin odottanut ja hän hukkuu vielä 56-senttisiin vaatteisiin... Mutta en kyllä malta odottaa, että pääsen pukemaan mun rakkaat samisteluvaatteisiin, hih! 

Oletteko te tehneet vastaavanlaisia pakkauksia uusille isoveljille tai - siskoille? 

xoxo Nelli

Isovelipakkaus

torstai 20. huhtikuuta 2017

Terveisiä täältä muuttolaatikoiden keskeltä! Me saadaan huomenna avaimet uuteen kotiin, ja meininki viime päivinä on ollut meillä sen mukaista. Päivistä on tosiaankin loppunut tunnit kesken eikä vapaa-aikaa pakkauspuuhien, vauvanhoidon ja taaperon viihdyttämisen lisäksi ole kyllä ollut. Tänään Luka lähti mummille yökylään, joten me saadaan Kamilin kanssa onneksi tehtyä nyt viimeiset pakkailut ihan rauhassa - vauva kun on toistaiseksi niin leppoisa tapaus, että hänestä ei pakkauspuuhissa pahemmin vaivaa ole. Olen kyllä niin onnellinen sitten, kun tästä viikonlopusta ollaan selvitty ja päästään aloittamaan uusi arki vihdoin ihan kunnolla siellä uudessa kodissa! Tuntuu, että nyt eletään jonkinlaisessa välitilassa ja koko ajan on pieni stressi päällä, mutta sitten muuton jälkeen voi vihdoin taas kunnolla hengähtää ja rentoutua. 

Ajattelin tässä välissä tulla vielä pikaisesti esittelemään isovelipakkauksen, jonka Luka sai käydessään ensimmäisen kerran sairaalassa katsomassa vauvaa. Halusimme antaa Lukalle jonkin pienen "lahjan vauvalta", isoveljeksi tulemisen kunniaksi. Pakkauksen tekeminen jäi hieman viime tippaan, koska luulin että aikaa olisi vielä yllin kyllin... Onneksi pakkauksen sisältö oli hankittu jo hyvissä ajoin etukäteen, mutta visuaalinen ilme jäi vähän puolitiehen. Aloitin sen tekemisen nimittäin kaksi päivää ennen synnytystä enkä sitten koskaan ehtinyt saamaan ihan valmiiksi! Eipä se toisaalta haitannut, sillä Luka on kuitenkin vielä niin pieni, että paketin sisältö kiinnosti häntä huomattavasti ulkonäköä enemmän. 



Mun oli tarkoitus koristella laatikon jokainen reuna ja kansi, mutta ehdin saada valmiiksi vain nuo pienemmät sivut. Sisälle oltiin koottu muutamia juttuja, joista ajateltiin Lukan varmasti tykkäävän. Ihan ensimmäinen valinta oli uusi auto, sillä autot ovat tämän hetken paras juttu taaperon leikeissä. Luka tykkää kovasti Plaston autoista ja niitä häneltä löytyykin jo aikamoinen kokoelma kaikenlaisia erilaisia menopelejä. Nyt pakkaukseen valittiin tuollainen nosturiauto, jollaista Lukalla ei vielä ollut ja se onkin ollut kovasti mukana leikeissä. Sairaalassakin Lukaa taisi loppujen lopuksi kiinnostaa tämä auto paljon enemmän kuin vauva!


Pakettiin laitettiin myös uusi kirja, ajatuksena että sitä voitaisiin katsella yhdessä esimerkiksi imetyshetkien aikana. Tämä on valikoitunut usein myös iltasatukirjaksi, kun Luka on itse päättänyt mitä haluaa lukea. Valittiin kirja aika sattumanvaraisesti, mutta onneksi sekin oli taaperon mieleen - kaivureiden kanssa ei kai voi kovin metsään mennä. 


Tämä kalastuspeli oltiin ostettu jo viime syksynä, kun mulla oli lahjakortti käyttämättä Helsingin Ombrellino-lelukauppaan. Oltiin vain odotettu sopivaa tilaisuutta antaa se Lukalle ja nyt sitten sellainen tuli eteen. Tämäkin peli on sellainen, jota on helppo pelata taaperon kanssa samaan aikaan kun imettää vauvaa, joten Lukan ei tarvitse tuntea jäävänsä yksin minun keskittyessä vain vauvaan. Tämä peli on kyllä tosi kaunis myös visuaalisesti!


Lopuksi pakkaukseen tuli vielä mätsäävät vaatteet Lukalle ja vauvalle. Hauskat sirkuspuput löytyivät KappAhlista, ja tuo kuosi sopii mielestäni hyvin sekä tytölle että pojalle. Hetki joudutaan vielä odottaa, ennen kuin voidaan pukea sisarukset samaan aikaan näihin vaatteisiin. Meidän tirriäinen olikin nimittäin hieman pienempi kuin olin odottanut ja hän hukkuu vielä 56-senttisiin vaatteisiin... Mutta en kyllä malta odottaa, että pääsen pukemaan mun rakkaat samisteluvaatteisiin, hih! 

Oletteko te tehneet vastaavanlaisia pakkauksia uusille isoveljille tai - siskoille? 

xoxo Nelli

Sunnuntaina, hieman tuon edellisen postauksen kirjoittamisen jälkeen, saatiin vihdoin lupa lähteä vauvan kanssa kotiin! Siitä lähtien olen elänyt jonkinlaisessa onnellisuuskuplassa, vaikka ei tämä uusi arki kahden lapsen äitinä aina ihan helppoakaan ole - varsinkin kun komboon vielä lisätään viikonloppuna koittava muutto päälle. Päivät menevät todella nopeasti ja tuntuu, ettei ehdi oikein mitään. Tai kaikkea ehtii vain puoliksi. Haluaisin pystyä olemaan enemmän läsnä Lukalle ja saada makoilla vauvan kanssa rauhassa sängyllä toisiamme tuijotellen, tietämättä mitään ajankulusta. Mutta vaikka riittämättömyyden tunteita on pinnalla jo nyt, niin silti loppujen lopuksi olen vain kamalan onnellinen, tässä. Varsinkin sunnuntaina, meidän hääpäivänä, auringon paistaessa pitkälle iltaan ja meidän vihdoin ollessa yhdessä nelihenkisenä perheenä, kaikki vain tuntui niin täydelliseltä. Lukan synnytyksen jälkeen mulla oli ehkä enemmän myös pientä baby bluesia, mutta nyt meinaa itku tulla lähinnä vain silkasta onnesta. Mun täydellinen pieni perhe. Kun katsoo sitä ja tuntee niin vahvasti, että ehkä tässä tosiaan on kaikki mitä tuun ikinä tarvitsemaan.

Meidän vauva on toistaiseksi ollut aika leppoisa tapaus. Hän nukkuu tosi paljon ja imetys sujuu hyvin. Muutamat hellyttävät raivokohtaukset rääpäle on saanut kun asiat eivät tapahdu niin nopeasti kuin neiti haluaisi, mutta yleisesti ottaen hän on kyllä tosi tyytyväinen ja "helppo" vauva, jos niin voi sanoa. Ja niin hirveän suloinen! Sydän oikeasti tuntuu pakahtuvan kun katselee toista. Että miten joku niin pieni voi olla  vain niin täydellinen ja valmis. Niin kaunis pieni ihminen.

Vaikka olen tosi siirappinen näissä rakkaudentäyteisissä hormoneissani, niin kyllä päiviin mahtuu monia sellaisiakin hetkiä kun tämä kuplani meinaa vähän rakoilla. Luka on ottanut pikkusiskon todella ihanasti vastaan: hän ihastelee tätä kovasti ja käy vähän väliä silittämässä päätä ja antamassa pusuja. Hän osaa olla vauvan vieressä varovainen eikä sinänsä vaikuta osoittavan mustasukkaisuuden merkkejä suoraan tätä kohtaan. Sen sijaan meitä vanhempia, ja varsinkin minua kohtaan Luka kyllä vähän osoittaa mieltään. Se on ollut mulle aika kova paikka, vaikka tiedänkin että sellaiset tuntemukset on ihan normaaleja: onhan tämä ihan hirveän iso elämänmuutos ainoan lapsen asemaan tottuneelle taaperolle. Musta tuntuu kauhean pahalta, kun Luka yrittää hakea leikkiin juuri kesken imetyksen tai kun en kelpaakaan hänelle silloin, kun vauva nukkuu ja minulla olisi oikeasti aikaa. Yritän kyllä huomioida Lukaa niin paljon kuin suinkin mahdollista, mutta eihän se ole sama kuin ennen. Välillä on niin paha mieli, kun näkee miten vaikeaa toisella on. Mutta onneksi tämä meidän muuttokin on ihan pian pois alta ja Kamililla alkaa pitkä loma, joten päästään sitten rauhoittumaan tähän uuteen arkeen yhdessä. Että eiköhän se siitä...

Tällaisia puhelimella kirjoitettuja pikakuulumisia täältä taas näin kolmannen kotipäivän jälkeen! Ehkä jossain vaiheessa ehdin paneutua blogiinkin taas vähän paremmin, mutta se ei ymmärrettävästi ole juuri nyt ihan tärkeysjärjestyksen kärjessä - vaikka paljon kaikenlaista kirjoitettavaa olisikin! 



xoxo Nelli

Kotona

tiistai 18. huhtikuuta 2017


Sunnuntaina, hieman tuon edellisen postauksen kirjoittamisen jälkeen, saatiin vihdoin lupa lähteä vauvan kanssa kotiin! Siitä lähtien olen elänyt jonkinlaisessa onnellisuuskuplassa, vaikka ei tämä uusi arki kahden lapsen äitinä aina ihan helppoakaan ole - varsinkin kun komboon vielä lisätään viikonloppuna koittava muutto päälle. Päivät menevät todella nopeasti ja tuntuu, ettei ehdi oikein mitään. Tai kaikkea ehtii vain puoliksi. Haluaisin pystyä olemaan enemmän läsnä Lukalle ja saada makoilla vauvan kanssa rauhassa sängyllä toisiamme tuijotellen, tietämättä mitään ajankulusta. Mutta vaikka riittämättömyyden tunteita on pinnalla jo nyt, niin silti loppujen lopuksi olen vain kamalan onnellinen, tässä. Varsinkin sunnuntaina, meidän hääpäivänä, auringon paistaessa pitkälle iltaan ja meidän vihdoin ollessa yhdessä nelihenkisenä perheenä, kaikki vain tuntui niin täydelliseltä. Lukan synnytyksen jälkeen mulla oli ehkä enemmän myös pientä baby bluesia, mutta nyt meinaa itku tulla lähinnä vain silkasta onnesta. Mun täydellinen pieni perhe. Kun katsoo sitä ja tuntee niin vahvasti, että ehkä tässä tosiaan on kaikki mitä tuun ikinä tarvitsemaan.

Meidän vauva on toistaiseksi ollut aika leppoisa tapaus. Hän nukkuu tosi paljon ja imetys sujuu hyvin. Muutamat hellyttävät raivokohtaukset rääpäle on saanut kun asiat eivät tapahdu niin nopeasti kuin neiti haluaisi, mutta yleisesti ottaen hän on kyllä tosi tyytyväinen ja "helppo" vauva, jos niin voi sanoa. Ja niin hirveän suloinen! Sydän oikeasti tuntuu pakahtuvan kun katselee toista. Että miten joku niin pieni voi olla  vain niin täydellinen ja valmis. Niin kaunis pieni ihminen.

Vaikka olen tosi siirappinen näissä rakkaudentäyteisissä hormoneissani, niin kyllä päiviin mahtuu monia sellaisiakin hetkiä kun tämä kuplani meinaa vähän rakoilla. Luka on ottanut pikkusiskon todella ihanasti vastaan: hän ihastelee tätä kovasti ja käy vähän väliä silittämässä päätä ja antamassa pusuja. Hän osaa olla vauvan vieressä varovainen eikä sinänsä vaikuta osoittavan mustasukkaisuuden merkkejä suoraan tätä kohtaan. Sen sijaan meitä vanhempia, ja varsinkin minua kohtaan Luka kyllä vähän osoittaa mieltään. Se on ollut mulle aika kova paikka, vaikka tiedänkin että sellaiset tuntemukset on ihan normaaleja: onhan tämä ihan hirveän iso elämänmuutos ainoan lapsen asemaan tottuneelle taaperolle. Musta tuntuu kauhean pahalta, kun Luka yrittää hakea leikkiin juuri kesken imetyksen tai kun en kelpaakaan hänelle silloin, kun vauva nukkuu ja minulla olisi oikeasti aikaa. Yritän kyllä huomioida Lukaa niin paljon kuin suinkin mahdollista, mutta eihän se ole sama kuin ennen. Välillä on niin paha mieli, kun näkee miten vaikeaa toisella on. Mutta onneksi tämä meidän muuttokin on ihan pian pois alta ja Kamililla alkaa pitkä loma, joten päästään sitten rauhoittumaan tähän uuteen arkeen yhdessä. Että eiköhän se siitä...

Tällaisia puhelimella kirjoitettuja pikakuulumisia täältä taas näin kolmannen kotipäivän jälkeen! Ehkä jossain vaiheessa ehdin paneutua blogiinkin taas vähän paremmin, mutta se ei ymmärrettävästi ole juuri nyt ihan tärkeysjärjestyksen kärjessä - vaikka paljon kaikenlaista kirjoitettavaa olisikin! 



xoxo Nelli

Ensinnäkin kiitos teille kaikille onnitteluista! Täällä pikkuneiti on nyt viiden päivän ikäinen ja  täysin yllätyksenä tapahtuneesta iloisesta ensijärkytyksestä ollaan vähitellen toivuttu. Hieman naurattaa näin jälkikäteen tuo synnytystä edeltänyt postaukseni - sitä kun oltiin niin varmoja, ettei tämä nyt ainakaan pariin viikkoon olisi syntymässä. Eikä varsinkaan spontaanisti! Siihen olin ainakin itse koko raskauden ajan asennoitunut, että synnytys käynnistettäisiin tälläkin kertaa. Tyttö kuitenkin päätti toisin, häntähän ei kukaan määräile! Kertoilen synnytyksestä lisää myöhemmin, mutta sen voin jo tässä sanoa, että kaikki meni vauhdikkaasta lähdöstä huolimatta hyvin ja kaiken kaikkiaan synnytyksestä jäi tosi hyvä mieli. Sain juuri sellaisen eheyttävän ja korjaavan kokemuksen kuin olin haaveillutkin, Lukan pelkoja jättäneen synnytyksen jälkeen.

Tytön kanssa voidaan molemmat hyvin, mutta täällä me ollaan edelleen sairaalassa. Vauva vietti kaksi ensimmäistä päivää lastenosastolla lähinnä verensokereiden vuoksi: ne olivat diabeetikon vauvoille tyypilliseen tapaan aluksi matalat, mutta tasaantuivat sitten onneksi nopeasti. Synnytyksen jälkeen olin saanut tytön rinnalle pitkäksi aikaa eikä hänellä ollut hengitysvaikeuksia kuten isoveljellään oli ollut. Siksi tuo lastenosastolle joutuminenkaan ei nyt tuntunut niin pahalta, sillä oltiin saatu kuitenkin kokea ne ihanat rauhalliset ensihetket yhdessä sekä tiesin, ettei vauvalla ollut isompaa hätää. 

Torstaina eli kolmantena päivänä synnytyksestä sain vauvan kanssani samalle osastolle vierihoitoon. Sekin, useimmille niin kovin itsestäänselvä asia, on tuntunut aivan uskomattoman ihanalta saada kokea. Kun ollaan saatu olla ihan rauhassa yhdessä; olen oikeasti saattanut vain tuntikausia pitää vauvaa rinnalla ja ihastellut häntä. Rakkaus ja kiintymys vauvaa kohtaan syttyi kyllä heti, mutta olen jotenkin ihan konkreettisesti tuntenut kuinka ne tunteet vain vahvistuvat päivä päivältä. Kuinka alussa ne vielä vähän vieraat ja tuntemattomat kasvot ovat koko ajan muuttuneet tutummiksi ja tutummiksi. Sinä olet minun tyttöni. Täydellinen, kaunis pieni prinsessa.

Torstai-iltana verikoetulokset näyttivät bilirubiiniarvojen olevan sen verran koholla, että vauva laitettiin sinivalohoitoon. Hoito voitiin kuitenkin onneksi toteuttaa tytön omassa sängyssä sinivalopatjassa, joten saatiin edelleen olla yhdessä. Vauvan vain piti olla suurin osa ajasta sinivalossa, joten en voinut pitää häntä koko ajan rinnalla, vaan hänet sai ottaa pois maksimissaan puoleksi tunniksi kerrallaan, imetysten ja vaipanvaihtojen yhteydessä. Lauantaiaamuna bilirubiinit olivat lähteneet sen verran laskuun, että tyttö pääsi pois valohoidosta ja kotiinlähdön mahdollisuutta väläyteltiin, jos lasku jatkuisi hyvin illallakin. Niinpä me sitten jatkettiin tiivistä sylittelyä ja rinnalla oloa, sillä äidinmaito ja kakkaaminen auttaisivat bilirubiinin poistumisessa kehosta. 

Seuraavat, iltapäivällä tulleet verikoetulokset osoittivat kuitenkin, etteivät arvot olleet vielä laskeneet tarpeeksi, jotta olisimme saaneet lupaa kotiinlähtöön. Tuntui kurjalta, mutta lähinnä oman kovan koti-ikävän vuoksi, sillä varsinkin Lukasta erossa oleminen niin pitkään on ollut tosi raskasta. Muutoin olen vain koittanut ajatella, että onneksi vauvalla ei ole suurempaa hätää kuin nämä bilirubiinit ja kaikki päätökset kuitenkin tehdään vauvan parasta ajatellen. Vaikka olisin itse todella valmis lähtemään kotiin, niin parempi se kuitenkin on, että vauvallakin on kaikki sitten varmasti kunnossa kun kotiinlähtö vihdoin koittaa. Onneksi vauvan ei kuitenkaan tarvinnut mennä enää takaisin valohoitoon, joten tämä osastolla oleminenkin on tuntunut vähän helpommalta kun saa pitää toista lähellä.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä saatiin taas uudet verikoetulokset, ja nyt bilirubiinit olivat lähteneet todella hienosti laskuun! Nyt siis elellään sunnuntaiaamua ja juuri hetki sitten käytiin taas ottamassa tytöstä uudet testit. Nyt jännityksellä odotellaan tuloksia, että onko arvot pysyneet edelleen hyvinä. Tyttö kyllä syö tosi hyvin ja tuntuu muutenkin hyvinvoivalta, joten sormet ristissä täällä toivotaan, että tänään olisi vihdoin se kotiinlähtöpäivä! Meillä on tänään Kamilin kanssa myös 2-vuotishääpäivä ja kotiinpääsy olisi kyllä paras mahdollinen tapa juhlistaa sitä. Pitäkää tekin meille peukkuja!

Ps. Mikäli postaus jostain syystä näyttää oudolta, se johtuu siitä että yritän päivittää puhelimella ja se on yllättävän vaikeaa!

Sairaalakuulumisia

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017


Ensinnäkin kiitos teille kaikille onnitteluista! Täällä pikkuneiti on nyt viiden päivän ikäinen ja  täysin yllätyksenä tapahtuneesta iloisesta ensijärkytyksestä ollaan vähitellen toivuttu. Hieman naurattaa näin jälkikäteen tuo synnytystä edeltänyt postaukseni - sitä kun oltiin niin varmoja, ettei tämä nyt ainakaan pariin viikkoon olisi syntymässä. Eikä varsinkaan spontaanisti! Siihen olin ainakin itse koko raskauden ajan asennoitunut, että synnytys käynnistettäisiin tälläkin kertaa. Tyttö kuitenkin päätti toisin, häntähän ei kukaan määräile! Kertoilen synnytyksestä lisää myöhemmin, mutta sen voin jo tässä sanoa, että kaikki meni vauhdikkaasta lähdöstä huolimatta hyvin ja kaiken kaikkiaan synnytyksestä jäi tosi hyvä mieli. Sain juuri sellaisen eheyttävän ja korjaavan kokemuksen kuin olin haaveillutkin, Lukan pelkoja jättäneen synnytyksen jälkeen.

Tytön kanssa voidaan molemmat hyvin, mutta täällä me ollaan edelleen sairaalassa. Vauva vietti kaksi ensimmäistä päivää lastenosastolla lähinnä verensokereiden vuoksi: ne olivat diabeetikon vauvoille tyypilliseen tapaan aluksi matalat, mutta tasaantuivat sitten onneksi nopeasti. Synnytyksen jälkeen olin saanut tytön rinnalle pitkäksi aikaa eikä hänellä ollut hengitysvaikeuksia kuten isoveljellään oli ollut. Siksi tuo lastenosastolle joutuminenkaan ei nyt tuntunut niin pahalta, sillä oltiin saatu kuitenkin kokea ne ihanat rauhalliset ensihetket yhdessä sekä tiesin, ettei vauvalla ollut isompaa hätää. 

Torstaina eli kolmantena päivänä synnytyksestä sain vauvan kanssani samalle osastolle vierihoitoon. Sekin, useimmille niin kovin itsestäänselvä asia, on tuntunut aivan uskomattoman ihanalta saada kokea. Kun ollaan saatu olla ihan rauhassa yhdessä; olen oikeasti saattanut vain tuntikausia pitää vauvaa rinnalla ja ihastellut häntä. Rakkaus ja kiintymys vauvaa kohtaan syttyi kyllä heti, mutta olen jotenkin ihan konkreettisesti tuntenut kuinka ne tunteet vain vahvistuvat päivä päivältä. Kuinka alussa ne vielä vähän vieraat ja tuntemattomat kasvot ovat koko ajan muuttuneet tutummiksi ja tutummiksi. Sinä olet minun tyttöni. Täydellinen, kaunis pieni prinsessa.

Torstai-iltana verikoetulokset näyttivät bilirubiiniarvojen olevan sen verran koholla, että vauva laitettiin sinivalohoitoon. Hoito voitiin kuitenkin onneksi toteuttaa tytön omassa sängyssä sinivalopatjassa, joten saatiin edelleen olla yhdessä. Vauvan vain piti olla suurin osa ajasta sinivalossa, joten en voinut pitää häntä koko ajan rinnalla, vaan hänet sai ottaa pois maksimissaan puoleksi tunniksi kerrallaan, imetysten ja vaipanvaihtojen yhteydessä. Lauantaiaamuna bilirubiinit olivat lähteneet sen verran laskuun, että tyttö pääsi pois valohoidosta ja kotiinlähdön mahdollisuutta väläyteltiin, jos lasku jatkuisi hyvin illallakin. Niinpä me sitten jatkettiin tiivistä sylittelyä ja rinnalla oloa, sillä äidinmaito ja kakkaaminen auttaisivat bilirubiinin poistumisessa kehosta. 

Seuraavat, iltapäivällä tulleet verikoetulokset osoittivat kuitenkin, etteivät arvot olleet vielä laskeneet tarpeeksi, jotta olisimme saaneet lupaa kotiinlähtöön. Tuntui kurjalta, mutta lähinnä oman kovan koti-ikävän vuoksi, sillä varsinkin Lukasta erossa oleminen niin pitkään on ollut tosi raskasta. Muutoin olen vain koittanut ajatella, että onneksi vauvalla ei ole suurempaa hätää kuin nämä bilirubiinit ja kaikki päätökset kuitenkin tehdään vauvan parasta ajatellen. Vaikka olisin itse todella valmis lähtemään kotiin, niin parempi se kuitenkin on, että vauvallakin on kaikki sitten varmasti kunnossa kun kotiinlähtö vihdoin koittaa. Onneksi vauvan ei kuitenkaan tarvinnut mennä enää takaisin valohoitoon, joten tämä osastolla oleminenkin on tuntunut vähän helpommalta kun saa pitää toista lähellä.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä saatiin taas uudet verikoetulokset, ja nyt bilirubiinit olivat lähteneet todella hienosti laskuun! Nyt siis elellään sunnuntaiaamua ja juuri hetki sitten käytiin taas ottamassa tytöstä uudet testit. Nyt jännityksellä odotellaan tuloksia, että onko arvot pysyneet edelleen hyvinä. Tyttö kyllä syö tosi hyvin ja tuntuu muutenkin hyvinvoivalta, joten sormet ristissä täällä toivotaan, että tänään olisi vihdoin se kotiinlähtöpäivä! Meillä on tänään Kamilin kanssa myös 2-vuotishääpäivä ja kotiinpääsy olisi kyllä paras mahdollinen tapa juhlistaa sitä. Pitäkää tekin meille peukkuja!

Ps. Mikäli postaus jostain syystä näyttää oudolta, se johtuu siitä että yritän päivittää puhelimella ja se on yllättävän vaikeaa!



Meidän pieni yllätti ja päätti tulla tänään rytinällä maailmaan.

Täydellinen tyttömme syntyi 11.4.2017 klo 06.49 raskausviikolla 36+1. Painoa hänellä on 3285g ja pituutta 48cm.

Olo on hämmentynyt, mutta onnellinen. Aikamoinen yllätyskäänne eilisen postauksen jälkeen... Synnytys lähti käyntiin spontaanisti ja eteni nopeasti. Molemmat voidaan kuitenkin oikein hyvin ja hetki varmaan ihmetellään, että mitähän tässä juuri tapahtui!

xoxo Nelli

Hän on täällä

tiistai 11. huhtikuuta 2017



Meidän pieni yllätti ja päätti tulla tänään rytinällä maailmaan.

Täydellinen tyttömme syntyi 11.4.2017 klo 06.49 raskausviikolla 36+1. Painoa hänellä on 3285g ja pituutta 48cm.

Olo on hämmentynyt, mutta onnellinen. Aikamoinen yllätyskäänne eilisen postauksen jälkeen... Synnytys lähti käyntiin spontaanisti ja eteni nopeasti. Molemmat voidaan kuitenkin oikein hyvin ja hetki varmaan ihmetellään, että mitähän tässä juuri tapahtui!

xoxo Nelli

Seuraa meitä instagramissa!

© Kochanie. Design by Fearne.