Mä olen viime aikoina huomannut todella usein havahtuvani siihen ajatukseen, että olen tosi onnellinen. Se ajatus tulee yleensä ihan arkisissa tilanteissa ja pienissä hetkissä ja tuntuu aivan pakahduttavalta. En sano, että elämä olisi aina mitenkään täydellistä saati helppoa, sillä ei se ole. Kyllä aika usein tuntuu siltäkin, että tämä meidän koti on kuin mikäkin hullujenhuone ja antaisin mitä vain jos saisin viettää yhden päivän täydessä hiljaisuudessa. Tai kun molemmat lapset on saatu illalla nukkumaan niin tuntuu, että itsestä ei ole jäljellä enää yhtään mitään. Mutta silti - just tämä mun perhe on se juttu, joka saa mut niin onnelliseksi. Multa on aika usein Taikan syntymän jälkeen kysytty meidän lapsiluvusta ja aiotaanko tehdä lisää lapsia, mikä on tuntunut välillä aika hassultakin kun vauva ei ole vielä edes kolmea kuukautta. Joka tapauksessa se on kysymys, johon en osaa vastata, mutta sen tiedän, että kyllä meidän perhe tuntuu aika valmiilta jo nytkin. Me saatiin ihan täydellinen vauva jo toistamiseen ja tuntuu, että miten uskaltaisin edes pyytää enää yhtään mitään enempää. Muistan kuinka jo sairaalassa Taika sylissäni musta tuntui siltä, että mulla on nyt kaikki, mitä tulen ikinä tarvitsemaan.


Mä olin aina mieltänyt itseni jollain tapaa poikien äidiksi. En ole kummankaan lapsen kohdalla erityisemmin toivonut kumpaakaan sukupuolta, mutta ajatus poikalapsista on tuntunut jotenkin luontevalta. Silloin kun odotin Lukaa, mulla oli alusta alkaen todella vahva poikaolo, ja kun rakenneultrassa saatiin poikalupaus, niin tuntui se vain hyvin luonnolliselta ja itsestäänselvältä - vaikka varmasti ihan yhtä onnellinen olisin ollut tytöstäkin. Ehkä se johtui siitä, että olen kasvanut kahden veljen kanssa, joten "poikien maailma" on ollut mulle aina tuttu. Ennen kuin tulin uudelleen raskaaksi ja mietittiin meidän vielä silloin hypoteettista toista lasta, mun oli jotenkin helppo kuvitella sekin pojaksi ja kutsuttiinkin sitä jo keksimällämme pojan nimellä. Luka ja Leon, niin me aina puhuttiin. Sitten raskaustesti näytti plussaa ja yhtäkkiä mut valtasi hämmentävän vahva tyttöolo. En jotenkin osannut edes ajatella, että voisin saada tytön enkä meinannut uskoa oloani edes siinä vaiheessa, kun neljä eri lääkäriä oli ultrassa povannut meille tyttöä. Olin kyllä aivan hirmuisen onnellinen tyttölupauksesta, mutta olin vain niin pitkään ja vahvasti kokenut itseni nimenomaan siksi poikien äidiksi, etten millään meinannut uskaltaa uskoa siihen, että meille tulisikin tyttö. Kun Taika syntyi, mun ensimmäiset sanat Kamilille oli, että onko se oikeasti tyttö! Ja tiedättekö, vaikka edelleen sillä lapsen sukupuolella ei ole mitään väliä, niin kyllä musta vain tuntuu aika ihanalta, että mulla on sen maailman parhaan pojan lisäksi myös tämä maailman ihanin tyttö.


Mietin aika kauan, kannattaako mun edes kirjoittaa tätä tekstiä, koska luulen että joku tulee kuitenkin tulkitsemaan sen väärin enkä taida edes osata kirjoittaa mitään punaista lankaa tähän. Toivon, ettei kukaan oikeasti kuvittele mitään sen suuntaista, että Luka olisi mulle yhtään sen vähemmän rakas, vaikka olenkin viime aikoina tuntenut ihan järjetöntä onnellisuutta siitä, että mulla on myös tytär. Se tuntuu jännittävältä, ihanalta, joltain uudelta ja ihmeelliseltä ja ihan mielettömän suurelta seikkailulta.  

xoxo Nelli

Tyttöni mun

maanantai 26. kesäkuuta 2017


Mä olen viime aikoina huomannut todella usein havahtuvani siihen ajatukseen, että olen tosi onnellinen. Se ajatus tulee yleensä ihan arkisissa tilanteissa ja pienissä hetkissä ja tuntuu aivan pakahduttavalta. En sano, että elämä olisi aina mitenkään täydellistä saati helppoa, sillä ei se ole. Kyllä aika usein tuntuu siltäkin, että tämä meidän koti on kuin mikäkin hullujenhuone ja antaisin mitä vain jos saisin viettää yhden päivän täydessä hiljaisuudessa. Tai kun molemmat lapset on saatu illalla nukkumaan niin tuntuu, että itsestä ei ole jäljellä enää yhtään mitään. Mutta silti - just tämä mun perhe on se juttu, joka saa mut niin onnelliseksi. Multa on aika usein Taikan syntymän jälkeen kysytty meidän lapsiluvusta ja aiotaanko tehdä lisää lapsia, mikä on tuntunut välillä aika hassultakin kun vauva ei ole vielä edes kolmea kuukautta. Joka tapauksessa se on kysymys, johon en osaa vastata, mutta sen tiedän, että kyllä meidän perhe tuntuu aika valmiilta jo nytkin. Me saatiin ihan täydellinen vauva jo toistamiseen ja tuntuu, että miten uskaltaisin edes pyytää enää yhtään mitään enempää. Muistan kuinka jo sairaalassa Taika sylissäni musta tuntui siltä, että mulla on nyt kaikki, mitä tulen ikinä tarvitsemaan.


Mä olin aina mieltänyt itseni jollain tapaa poikien äidiksi. En ole kummankaan lapsen kohdalla erityisemmin toivonut kumpaakaan sukupuolta, mutta ajatus poikalapsista on tuntunut jotenkin luontevalta. Silloin kun odotin Lukaa, mulla oli alusta alkaen todella vahva poikaolo, ja kun rakenneultrassa saatiin poikalupaus, niin tuntui se vain hyvin luonnolliselta ja itsestäänselvältä - vaikka varmasti ihan yhtä onnellinen olisin ollut tytöstäkin. Ehkä se johtui siitä, että olen kasvanut kahden veljen kanssa, joten "poikien maailma" on ollut mulle aina tuttu. Ennen kuin tulin uudelleen raskaaksi ja mietittiin meidän vielä silloin hypoteettista toista lasta, mun oli jotenkin helppo kuvitella sekin pojaksi ja kutsuttiinkin sitä jo keksimällämme pojan nimellä. Luka ja Leon, niin me aina puhuttiin. Sitten raskaustesti näytti plussaa ja yhtäkkiä mut valtasi hämmentävän vahva tyttöolo. En jotenkin osannut edes ajatella, että voisin saada tytön enkä meinannut uskoa oloani edes siinä vaiheessa, kun neljä eri lääkäriä oli ultrassa povannut meille tyttöä. Olin kyllä aivan hirmuisen onnellinen tyttölupauksesta, mutta olin vain niin pitkään ja vahvasti kokenut itseni nimenomaan siksi poikien äidiksi, etten millään meinannut uskaltaa uskoa siihen, että meille tulisikin tyttö. Kun Taika syntyi, mun ensimmäiset sanat Kamilille oli, että onko se oikeasti tyttö! Ja tiedättekö, vaikka edelleen sillä lapsen sukupuolella ei ole mitään väliä, niin kyllä musta vain tuntuu aika ihanalta, että mulla on sen maailman parhaan pojan lisäksi myös tämä maailman ihanin tyttö.


Mietin aika kauan, kannattaako mun edes kirjoittaa tätä tekstiä, koska luulen että joku tulee kuitenkin tulkitsemaan sen väärin enkä taida edes osata kirjoittaa mitään punaista lankaa tähän. Toivon, ettei kukaan oikeasti kuvittele mitään sen suuntaista, että Luka olisi mulle yhtään sen vähemmän rakas, vaikka olenkin viime aikoina tuntenut ihan järjetöntä onnellisuutta siitä, että mulla on myös tytär. Se tuntuu jännittävältä, ihanalta, joltain uudelta ja ihmeelliseltä ja ihan mielettömän suurelta seikkailulta.  

xoxo Nelli

Säästä huolimatta ihanaa juhannusta kaikille! Me ei olla mitenkään erityisen juhannusihmisiä, joten sinänsä tämä viikonloppu ei meillä ole liiemmin eronnut tavallisesta viikonlopusta - mitä nyt kaikki paikat ovat kiinni eikä oikein ole meinannut keksiä tekemistä, kun ulkonakin on niin koleaa. Mun perheellä ei ole esimerkiksi ikinä ollut mökkiä, joten olen tottunut viettämään juhannukseni kaupungissa enkä oikein osaa kaivatakaan muuta. Muistan, kuinka ennen Tamperekin muuttui juhannuksen aikaan aivan aavekaupungiksi ihmisten tehdessä joukkopakoa mökeillensä, mutta nykyään sentään järjestetään yhtä sun toista ohjelmaa meillekin, jotka vietämme keskikesän juhlaa kaupungissa. Harmi vaan, että nyt lämpömittarin näyttäessä vain himpun verran yli kymmentä astetta, ei oikein ole inspiroinut viettää aikaa liiemmin ulkona. Ollaankin sitten otettu enimmäkseen vaan ihan lunkisti kotona - mikä tosin on ollut ihan kivaa sekin, varsinkin nyt kun Kamilillakin on juhannuksen vuoksi pitkät vapaat. Ollaan saunottu, pelattu lautapelejä, syöty hyvin, nukuttu koko perhe yhdessä päiväunia, kaikkea sellaista tavallista mutta ihanaa. 


Tosin ollaan kyllä yleensä kiiruhdettu pihalle aina niinä muutamina hetkinä, kun taivaalta ei sada vettä. Eilen käytiin keräämässä vähän luonnonkukkia juhannuskotia kaunistamaan - lupiinit ovat lemppareitani. Minä olen hiihdellyt nyt melkein koko juhannuksen tuossa Vimman Ihastus-teeppamekossa, johon olen nimensä mukaisesti ihan totaalisen ihastunut. Rakastan mekon printtiä ja värejä, ja tämä on ihan älyttömän mukava päällä. Pituuskin on äiti-ihmiselle juuri passeli, kun ei tarvitse pelätä vilauttelevansa hiekkalaatikolla kyykkiessäänkään! Niin, ja luonnollisesti kaikissa parhaissa vaatekappaleissa on taskut, niin myös tässä. Mulla on itse asiassa ollut nyt jonkin aikaa meneillään omassa vaatekaapissani iso inventaario, jonka tarkoituksena on, että sieltä löytyisi vain laadukkaita lempivaatteita (kuten vaikka tää mekko!) eikä mitään sellaista "ihankivaa". Niin, että ikinä ei olisi asukriisiä, koska jokainen vaatekappale olisi niin ihana, että siihen huvittaisi pukeutua aina. Oonkin nyt karsinut vaatteitani ihan urakalla ja se tuntuu niin hyvältä. Tästä projektista voisin joku kerta kirjoitella ihan omankin postauksen.


Ai niin, yksi meidän juhannusaktiviteeteistä tänä viikonloppuna on ollut Operaatio Tutista Vieroitus. Viime aikoina tutista on nimittäin tullut jo pienimuotoinen ongelma. Lukalla on aiemmin ollut tutti käytössä oikeastaan vain nukkuessa, mutta parin viime kuukauden aikana tutista on yhtäkkiä tullut ihan super tärkeä ja se pitäisi saada suuhun vähän jatkuvasti. Tuttihulluus alkoi, kun Lukalle oli taas puhkeamassa uusia hampaita ja tutti ilmeisesti toi lohtua, kun suu oli tosi kipeä. Sitten vielä tuli vauva taloon, ja vaikka Taika taas ei huoli tuttia ollenkaan, niin Lukalle siitä tuli sitä myöten vielä entistäkin tärkeämpi. Nyt sitten viime aikoina tuttihommat ovat menneet aivan mahdottomiksi ja taapero on saanut välillä aivan jäätäviä raivareita, jos ei ole tuttia pyytäessään saanut. Niinpä päätettiin että nyt saa riittää, ja leikattiin vihdoin torstaiaamuna tutit rikki. Ensimmäinen päivä meni yllättävän hyvin, sillä olin varautunut paljon pahempaan. Kun Luka löysi "rikki menneet" tutit, tuli hänelle ensin pieni itku ja harmitus, mutta sekin meni pian ohi. Välillä hän kyseli tutin perään, ja silloin aina annettiin hänelle se rikkinäinen tutti, jonka nähdessään hän vain totesi hieman surullisena "rikki" ja unohti asian sitten melko nopeasti. Nyt nämä kaksi tutinta yötä on menneet vähän levottomasti, mutta päivisin ei tuttia ole enää juuri muistettukaan. Olen kyllä siis tosi positiivisesti yllättynyt, miten helposti tämä nyt on mennyt! Ajateltiin, että vielä muutama päivä pidetään noita rikkinäisiä tutteja esillä, ja sitten viedään ne yhdessä roska-autolle niin, että taapero itse näkee kun tutit todella lähtevät. Nuo roska-autot on muutenkin Lukalle nyt kova juttu, joten ehkä sekin sitten auttaa siinä tutista luopumisessa. Tosi helpottunut olo kyllä nyt kun päästiin tutista näin kivasti eroon, sillä viime aikoina se on kiristänyt vähän itse kunkin hermoja tässä talossa ja nyt taapero tuntuu olevan taas paljon iloisempi ja hyväntuulisempi oma itsensä ilman sitä tuttia!

Lopuksi vielä muistuttaisin, että koodilla Nellixo te lukijani saatte 15% alennusta koko Daniel Wellingtonin verkkokaupan valikoimasta kesäkuun loppuun asti! Kuvissa näkyvä Daniel Wellingtonin Dapper Durham - kello on saatu blogiyhteistyön kautta, ja onkin nykyään mun kaikkein käytetyin asusteeni. Se vain sopii asun kuin asun kanssa, ja olo on jopa vähän alaston jos se uupuu ranteesta! 

xoxo Nelli

Juhannusmekko

lauantai 24. kesäkuuta 2017


Säästä huolimatta ihanaa juhannusta kaikille! Me ei olla mitenkään erityisen juhannusihmisiä, joten sinänsä tämä viikonloppu ei meillä ole liiemmin eronnut tavallisesta viikonlopusta - mitä nyt kaikki paikat ovat kiinni eikä oikein ole meinannut keksiä tekemistä, kun ulkonakin on niin koleaa. Mun perheellä ei ole esimerkiksi ikinä ollut mökkiä, joten olen tottunut viettämään juhannukseni kaupungissa enkä oikein osaa kaivatakaan muuta. Muistan, kuinka ennen Tamperekin muuttui juhannuksen aikaan aivan aavekaupungiksi ihmisten tehdessä joukkopakoa mökeillensä, mutta nykyään sentään järjestetään yhtä sun toista ohjelmaa meillekin, jotka vietämme keskikesän juhlaa kaupungissa. Harmi vaan, että nyt lämpömittarin näyttäessä vain himpun verran yli kymmentä astetta, ei oikein ole inspiroinut viettää aikaa liiemmin ulkona. Ollaankin sitten otettu enimmäkseen vaan ihan lunkisti kotona - mikä tosin on ollut ihan kivaa sekin, varsinkin nyt kun Kamilillakin on juhannuksen vuoksi pitkät vapaat. Ollaan saunottu, pelattu lautapelejä, syöty hyvin, nukuttu koko perhe yhdessä päiväunia, kaikkea sellaista tavallista mutta ihanaa. 


Tosin ollaan kyllä yleensä kiiruhdettu pihalle aina niinä muutamina hetkinä, kun taivaalta ei sada vettä. Eilen käytiin keräämässä vähän luonnonkukkia juhannuskotia kaunistamaan - lupiinit ovat lemppareitani. Minä olen hiihdellyt nyt melkein koko juhannuksen tuossa Vimman Ihastus-teeppamekossa, johon olen nimensä mukaisesti ihan totaalisen ihastunut. Rakastan mekon printtiä ja värejä, ja tämä on ihan älyttömän mukava päällä. Pituuskin on äiti-ihmiselle juuri passeli, kun ei tarvitse pelätä vilauttelevansa hiekkalaatikolla kyykkiessäänkään! Niin, ja luonnollisesti kaikissa parhaissa vaatekappaleissa on taskut, niin myös tässä. Mulla on itse asiassa ollut nyt jonkin aikaa meneillään omassa vaatekaapissani iso inventaario, jonka tarkoituksena on, että sieltä löytyisi vain laadukkaita lempivaatteita (kuten vaikka tää mekko!) eikä mitään sellaista "ihankivaa". Niin, että ikinä ei olisi asukriisiä, koska jokainen vaatekappale olisi niin ihana, että siihen huvittaisi pukeutua aina. Oonkin nyt karsinut vaatteitani ihan urakalla ja se tuntuu niin hyvältä. Tästä projektista voisin joku kerta kirjoitella ihan omankin postauksen.


Ai niin, yksi meidän juhannusaktiviteeteistä tänä viikonloppuna on ollut Operaatio Tutista Vieroitus. Viime aikoina tutista on nimittäin tullut jo pienimuotoinen ongelma. Lukalla on aiemmin ollut tutti käytössä oikeastaan vain nukkuessa, mutta parin viime kuukauden aikana tutista on yhtäkkiä tullut ihan super tärkeä ja se pitäisi saada suuhun vähän jatkuvasti. Tuttihulluus alkoi, kun Lukalle oli taas puhkeamassa uusia hampaita ja tutti ilmeisesti toi lohtua, kun suu oli tosi kipeä. Sitten vielä tuli vauva taloon, ja vaikka Taika taas ei huoli tuttia ollenkaan, niin Lukalle siitä tuli sitä myöten vielä entistäkin tärkeämpi. Nyt sitten viime aikoina tuttihommat ovat menneet aivan mahdottomiksi ja taapero on saanut välillä aivan jäätäviä raivareita, jos ei ole tuttia pyytäessään saanut. Niinpä päätettiin että nyt saa riittää, ja leikattiin vihdoin torstaiaamuna tutit rikki. Ensimmäinen päivä meni yllättävän hyvin, sillä olin varautunut paljon pahempaan. Kun Luka löysi "rikki menneet" tutit, tuli hänelle ensin pieni itku ja harmitus, mutta sekin meni pian ohi. Välillä hän kyseli tutin perään, ja silloin aina annettiin hänelle se rikkinäinen tutti, jonka nähdessään hän vain totesi hieman surullisena "rikki" ja unohti asian sitten melko nopeasti. Nyt nämä kaksi tutinta yötä on menneet vähän levottomasti, mutta päivisin ei tuttia ole enää juuri muistettukaan. Olen kyllä siis tosi positiivisesti yllättynyt, miten helposti tämä nyt on mennyt! Ajateltiin, että vielä muutama päivä pidetään noita rikkinäisiä tutteja esillä, ja sitten viedään ne yhdessä roska-autolle niin, että taapero itse näkee kun tutit todella lähtevät. Nuo roska-autot on muutenkin Lukalle nyt kova juttu, joten ehkä sekin sitten auttaa siinä tutista luopumisessa. Tosi helpottunut olo kyllä nyt kun päästiin tutista näin kivasti eroon, sillä viime aikoina se on kiristänyt vähän itse kunkin hermoja tässä talossa ja nyt taapero tuntuu olevan taas paljon iloisempi ja hyväntuulisempi oma itsensä ilman sitä tuttia!

Lopuksi vielä muistuttaisin, että koodilla Nellixo te lukijani saatte 15% alennusta koko Daniel Wellingtonin verkkokaupan valikoimasta kesäkuun loppuun asti! Kuvissa näkyvä Daniel Wellingtonin Dapper Durham - kello on saatu blogiyhteistyön kautta, ja onkin nykyään mun kaikkein käytetyin asusteeni. Se vain sopii asun kuin asun kanssa, ja olo on jopa vähän alaston jos se uupuu ranteesta! 

xoxo Nelli
Tämä on aihe, josta mun on pitänyt jo monta kertaa kirjoittaa, mutta siihen tarttuminen on tuntunut vähän vaikealta. Aihe on niin laaja enkä oikein ole tiennyt edes mistä lähteä liikkeelle. Nyt kun Luka täytti kaksi vuotta, ajattelin kuitenkin vihdoin tehdä pienen katsauksen meidän kaksikielisen taaperomme kielenkehitykseen. Meillä kotona siis puhutaan kolmea kieltä, joista Lukalle (ja siis nyt Taikalle myös) puhutaan kahta: minä suomea ja Kamil puolaa. Yhdessä Kamilin kanssa puhumme enimmäkseen englantia ja suomea, joten englantiakin lapset kuulevat, vaikka sitä ei heille suoraan puhutakaan. Tavoitteena olisi toki päästä tuosta englannista joku kaunis päivä kokonaan eroon, mutta ihan vielä ei meidän kummankaan kielitaidot siihen riitä... Olisihan se nimittäin lapsillekin sitten helpompi, kun ei olisi vielä sitä yhtä ylimääräistä kieltä häiritsemässä puolan ja suomen oppimista. Englannin he tulevat joka tapauksessa oppimaan sitten viimeistään koulussa, joten sen vuoksi en koe että olisi tarpeen puhua sitä heille vielä nyt kotonakin. Lisäksi kun kyseessä ei ole kummankaan meistä äidinkieli, niin en halua että lapset oppivat sitä meiltä - tässä pitkässä parisuhteessa kun on alkanut vähän laiskistua, eikä sitä englantia todellakaan aina edes yritä puhua mahdollisimman oikein ja aika usein yhdessä lauseessakin saattaa ihan iloisesti mennä sekaisin kaikki nämä meidän kolme kieltä.


Luka ymmärtää todella hyvin puhetta sekä suomeksi että puolaksi. Olen ehkä vähän yllättynytkin siitä, miten hyvin hän ymmärtää puolaakin, vaikka hän kuulee sitä lähinnä vain Kamililta. Oman puheen tuottaminen on ollut vähän hitaampaa, minkä luulen kaksikielisyyden lisäksi johtuvan osittain myös siitä, että Luka on lähtenyt niin varhain liikkeelle ja keskittynyt ehkä sitten enemmän niiden motoristen taitojen kehittämiseen. Ensimmäisen sanansa (äiti) hän sanoi 9 kuukauden iässä, mutta muuten sanavarasto on laajentunut aika hitaanlaisesti eikä hän vielä sano oikeastaan useammasta sanasta koostuvia lauseita. Toisaalta itsestäni kyllä tuntuu siltä, että Luka sanoo jo tosi monia sanoja, mutta sitten taas moniin muihin samanikäisiin (tai jopa nuorempiin) verrattuna sitä usein havahtuu siihen, että Lukan puhe tosiaan on enimmäkseen yksittäisiä sanoja. En kuitenkaan ole huolissani Lukan puheenkehityksestä tai mitenkään sillä tavalla vertaile tätä muihin lapsiin, mutta sellaisen huomion vain olen tehnyt, ettei se ole yhtään harvinaista että tämän ikäisellä puhetta tulee jo paljon enemmänkin. Vaikka Luka ymmärtää mielestäni kumpaakin kieltä lähes yhtä hyvin, niin sanoja hänellä tulee enemmän suomeksi. Olen huomannut, että vaikka Luka ymmärtää jonkin asian kummallakin kielellä, niin hän yleensä valitsee kummankielistä sanaa hän siitä itse käyttää. Luka esimerkiksi tietää kyllä, että "kenkä" on suomeksi kenkä ja puolaksi but, mutta silti hän itse käyttää ainoastaan suomenkielistä kenkä-sanaa, ja vastaavasti esimerkiksi "koiran" hän sanoo aina puolaksi. Hän ei siis vielä kai varsinaisesti erota kieliä toisistaan, ja vaikka minä puhun ainoastaan suomea Lukalle niin silti hän käyttää puolankielisiä sanoja myös minun kanssani puhuessaan.

Meille on tosi tärkeää, että lapset oppisivat molemmat kielet hyvin. Jos Suomessa asutaan, niin sen he varmasti oppivatkin, mutta puolan suhteen on nähtävä enemmän vaivaa. On ehkä yleinen harhaluulo, että lapset oppisivat kaksikielisiksi ikään kuin itsestään, mutta eihän se niin ole. Jos sitä toista, vähemmistökieltä ei kuule ja varsinkaan käytä itse tarpeeksi, niin hyvin äkkiähän se saattaa hiipua lapselta jopa kokonaan pois. Tai lapsi saattaa kyllä hyvin ymmärtää sitä toistakin kieltä, mutta ei itse osaa käyttää sitä. Olen kuullut teorioita, että lapsen olisi kuultava vähemmistökieltään 40% ajasta, tai että toista kieltä olisi käytettävä yksikielisesti vähintään 1-3 tuntia päivässä - siis niin, että lapsi kuulee ja käyttää sen muutaman tunnin ajan vain ja ainostaan sitä yhtä kieltä. Se on aika paljon esimerkiksi meidän tapauksessa, jossa Kamil on lähes ainoa puolan kielen lähde Lukalle. Olen kyllä ylpeä Kamilista ja kuinka hyvin hän on pysynytkin siinä, että puhuisi Lukalle ainoastaan puolaa - ja puhuukin sitä todella paljon. Alkuun Kamilista nimittäin tuntui vähän oudoltakin yhtäkkiä puhua puolaa, sillä eihän hän sitä Suomessa ole muuten tarvinnut. Toki hän on lukenut ja kirjoittanut puolan kielellä täälläkin asuessaan, mutta varsinaisesti kielen puhuminen on jäänyt vähemmälle. Nykyään tuo puolan puhuminenkin tulee taas ihan luontavasti häneltä, mutta alussa siihen oli kuulemma totuttelemista. 


Kaksikielisyyden kehittymisen kannalta olisi toki tärkeää, että lapsi kuulisi sitä vähemmistökieltä muualtakin kuin vain toiselta vanhemmistaan. Suomessa esimerkiksi ruotsia kaksikieliset lapset oppivat ja ylläpitävät hyvin mennessään vaikka ruotsinkieliseen päiväkotiin. Puolaa taas ei Suomessa niin vain kuulekaan, vaan tosiaan suurimman osan puolankielestä Luka kuulee yksinomaan Kamililta. Meillä on onneksi tosi paljon puolankielisiä kirjoja, joita Luka lukee Kamilin kanssa päivittäin, ja välillä katsellaan puolankielisä lastenohjelmia youtubesta. Yksi Lukan suosikeista on Miś Uszatek eli suomeksi Nalle Luppakorva. Myös Puolan isovanhempien kanssa jutellaan skypen välityksellä, ja vaikka Luka ei vielä itse juuri puhukaan, niin kuuntelee ja katselee hän mielellään aina kun babcia ja dziadek soittavat. Tampereella toimii myös melko aktiivinen Puola-Suomi - yhdistys, jonka tapahtumiin koitamme osallistua aina kun vain mahdollista. Heillä on myös noin kerran kuussa kokoontuva lastenkerho, jossa meidän olisi nyt tarkoitus alkaa käydä enemmän. Lukan kielitaidon kannalta olisi nimittäin tosi mahtavaa löytää hänelle edes yksi kaveri, jonka kanssa puolankieltä voisi käyttää! Puolan sukulaisia nähdään ehkä 1-2 kertaa vuodessa, ja varsinkin nuo Puolan reissut ovat kyllä erinomaisia kielikylpyjä Lukalle kun siellä puolaa kuulee sitten joka tuutista. Varsinkin meidän viimeisimmän Puolan loman jälkeen tuntui, että Lukan kielitaito kehittyi huimasti kun oltiin siellä kaksi viikkoa.

Välillä tämä kaksikielisyys stressaa mua, vaikka koitankin suhtautua siihen rennosti. Välillä ajattelen, että annetaan asian mennä omalla painollaan ja kyllä lapset varmasti oppivat sen puolankin, mutta sitten taas mieleen tulevat kaikki ne artikkelit ja tutkimukset joiden mukaan kaksikieliseksi ei suinkaan opita tuosta noin vaan. Mietin usein, tehdäänkö me riittävästi vai pitäisikö tehdä vieläkin enemmän. En tiedä, voiko Suomessa asuessa puolankielestä koskaan tulla lapsille yhtä vahva kuin suomesta, mutta pidän sitä kuitenkin tosi tärkeänä, että he pystyisivät kielen ymmärtämisen lisäksi myös sujuvasti kommunikoimaan sillä. 


Loppuun vielä pientä listausta Lukan tämän hetkisestä sanavarastosta suomeksi ja puolaksi. Ihan kaikkia tässä ei ole, mutta kirjoittelin ylös joitakin eniten käytettyjä sanoja kummallakin kielellä. Osan sanoista Luka sanoo oikein selkeästi, mutta osa on sellaisia joiden merkitystä ei välttämättä joku ulkopuolinen ymmärtäisi. Osan sanoista kirjoitin listaan niin kuin Luka ne itse lausuu, jos vain suinkin osasin. Näiden sanojen lisäksi Luka osaa myös kertoa miten monet eläimet ääntelevät, vaikkei niiden nimiä vielä itse osaakaan sanoa. Ja varsinaisten oikeiden sanojen lisäksi tulee myös paljon sellaista omankielistä höpötystä ja selitystä, jota me vanhemmatkaan ei kyllä aina ihan ymmärretä!
  • äiti 
  • titi = isi
  • mimmu = mummi
  • kakka = tilanteesta riippuen tarkoittaa kakka, Taika tai Lalka (!)
  • pyö = pyörä
  • älä
  • pipi
  • ei
  • vaippa
  • pupu
  • pua = apua
  • täällä
  • mennään
  • kikku = lintu
  • puu
  • kala
  • kukka
  • hai
  • rikki
  • kekka = rekka
  • reppu
  • mopo
  • kikkä = kenkä
  • loppu
  • leipä
  • leikkaa
  • kiipeää
  • mi = miś (nalle)
  • pie = pieś (koira)
  • papa = koparka (kaivuri)
  • kak = kask (kypärä)
  • dzwi = dżwig (nosturi)
  • pua = pchła (kirppu)
  • baba = banan (banaani)
  • katka = karetka (ambulanssi)
  • nie ma = ei ole


Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta kaksikielisiä perheitä? Miten teillä etenkin vähemmistökielen oppiminen on sujunut?

xoxo Nelli

Kaksikielinen kaksivuotias

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Tämä on aihe, josta mun on pitänyt jo monta kertaa kirjoittaa, mutta siihen tarttuminen on tuntunut vähän vaikealta. Aihe on niin laaja enkä oikein ole tiennyt edes mistä lähteä liikkeelle. Nyt kun Luka täytti kaksi vuotta, ajattelin kuitenkin vihdoin tehdä pienen katsauksen meidän kaksikielisen taaperomme kielenkehitykseen. Meillä kotona siis puhutaan kolmea kieltä, joista Lukalle (ja siis nyt Taikalle myös) puhutaan kahta: minä suomea ja Kamil puolaa. Yhdessä Kamilin kanssa puhumme enimmäkseen englantia ja suomea, joten englantiakin lapset kuulevat, vaikka sitä ei heille suoraan puhutakaan. Tavoitteena olisi toki päästä tuosta englannista joku kaunis päivä kokonaan eroon, mutta ihan vielä ei meidän kummankaan kielitaidot siihen riitä... Olisihan se nimittäin lapsillekin sitten helpompi, kun ei olisi vielä sitä yhtä ylimääräistä kieltä häiritsemässä puolan ja suomen oppimista. Englannin he tulevat joka tapauksessa oppimaan sitten viimeistään koulussa, joten sen vuoksi en koe että olisi tarpeen puhua sitä heille vielä nyt kotonakin. Lisäksi kun kyseessä ei ole kummankaan meistä äidinkieli, niin en halua että lapset oppivat sitä meiltä - tässä pitkässä parisuhteessa kun on alkanut vähän laiskistua, eikä sitä englantia todellakaan aina edes yritä puhua mahdollisimman oikein ja aika usein yhdessä lauseessakin saattaa ihan iloisesti mennä sekaisin kaikki nämä meidän kolme kieltä.


Luka ymmärtää todella hyvin puhetta sekä suomeksi että puolaksi. Olen ehkä vähän yllättynytkin siitä, miten hyvin hän ymmärtää puolaakin, vaikka hän kuulee sitä lähinnä vain Kamililta. Oman puheen tuottaminen on ollut vähän hitaampaa, minkä luulen kaksikielisyyden lisäksi johtuvan osittain myös siitä, että Luka on lähtenyt niin varhain liikkeelle ja keskittynyt ehkä sitten enemmän niiden motoristen taitojen kehittämiseen. Ensimmäisen sanansa (äiti) hän sanoi 9 kuukauden iässä, mutta muuten sanavarasto on laajentunut aika hitaanlaisesti eikä hän vielä sano oikeastaan useammasta sanasta koostuvia lauseita. Toisaalta itsestäni kyllä tuntuu siltä, että Luka sanoo jo tosi monia sanoja, mutta sitten taas moniin muihin samanikäisiin (tai jopa nuorempiin) verrattuna sitä usein havahtuu siihen, että Lukan puhe tosiaan on enimmäkseen yksittäisiä sanoja. En kuitenkaan ole huolissani Lukan puheenkehityksestä tai mitenkään sillä tavalla vertaile tätä muihin lapsiin, mutta sellaisen huomion vain olen tehnyt, ettei se ole yhtään harvinaista että tämän ikäisellä puhetta tulee jo paljon enemmänkin. Vaikka Luka ymmärtää mielestäni kumpaakin kieltä lähes yhtä hyvin, niin sanoja hänellä tulee enemmän suomeksi. Olen huomannut, että vaikka Luka ymmärtää jonkin asian kummallakin kielellä, niin hän yleensä valitsee kummankielistä sanaa hän siitä itse käyttää. Luka esimerkiksi tietää kyllä, että "kenkä" on suomeksi kenkä ja puolaksi but, mutta silti hän itse käyttää ainoastaan suomenkielistä kenkä-sanaa, ja vastaavasti esimerkiksi "koiran" hän sanoo aina puolaksi. Hän ei siis vielä kai varsinaisesti erota kieliä toisistaan, ja vaikka minä puhun ainoastaan suomea Lukalle niin silti hän käyttää puolankielisiä sanoja myös minun kanssani puhuessaan.

Meille on tosi tärkeää, että lapset oppisivat molemmat kielet hyvin. Jos Suomessa asutaan, niin sen he varmasti oppivatkin, mutta puolan suhteen on nähtävä enemmän vaivaa. On ehkä yleinen harhaluulo, että lapset oppisivat kaksikielisiksi ikään kuin itsestään, mutta eihän se niin ole. Jos sitä toista, vähemmistökieltä ei kuule ja varsinkaan käytä itse tarpeeksi, niin hyvin äkkiähän se saattaa hiipua lapselta jopa kokonaan pois. Tai lapsi saattaa kyllä hyvin ymmärtää sitä toistakin kieltä, mutta ei itse osaa käyttää sitä. Olen kuullut teorioita, että lapsen olisi kuultava vähemmistökieltään 40% ajasta, tai että toista kieltä olisi käytettävä yksikielisesti vähintään 1-3 tuntia päivässä - siis niin, että lapsi kuulee ja käyttää sen muutaman tunnin ajan vain ja ainostaan sitä yhtä kieltä. Se on aika paljon esimerkiksi meidän tapauksessa, jossa Kamil on lähes ainoa puolan kielen lähde Lukalle. Olen kyllä ylpeä Kamilista ja kuinka hyvin hän on pysynytkin siinä, että puhuisi Lukalle ainoastaan puolaa - ja puhuukin sitä todella paljon. Alkuun Kamilista nimittäin tuntui vähän oudoltakin yhtäkkiä puhua puolaa, sillä eihän hän sitä Suomessa ole muuten tarvinnut. Toki hän on lukenut ja kirjoittanut puolan kielellä täälläkin asuessaan, mutta varsinaisesti kielen puhuminen on jäänyt vähemmälle. Nykyään tuo puolan puhuminenkin tulee taas ihan luontavasti häneltä, mutta alussa siihen oli kuulemma totuttelemista. 


Kaksikielisyyden kehittymisen kannalta olisi toki tärkeää, että lapsi kuulisi sitä vähemmistökieltä muualtakin kuin vain toiselta vanhemmistaan. Suomessa esimerkiksi ruotsia kaksikieliset lapset oppivat ja ylläpitävät hyvin mennessään vaikka ruotsinkieliseen päiväkotiin. Puolaa taas ei Suomessa niin vain kuulekaan, vaan tosiaan suurimman osan puolankielestä Luka kuulee yksinomaan Kamililta. Meillä on onneksi tosi paljon puolankielisiä kirjoja, joita Luka lukee Kamilin kanssa päivittäin, ja välillä katsellaan puolankielisä lastenohjelmia youtubesta. Yksi Lukan suosikeista on Miś Uszatek eli suomeksi Nalle Luppakorva. Myös Puolan isovanhempien kanssa jutellaan skypen välityksellä, ja vaikka Luka ei vielä itse juuri puhukaan, niin kuuntelee ja katselee hän mielellään aina kun babcia ja dziadek soittavat. Tampereella toimii myös melko aktiivinen Puola-Suomi - yhdistys, jonka tapahtumiin koitamme osallistua aina kun vain mahdollista. Heillä on myös noin kerran kuussa kokoontuva lastenkerho, jossa meidän olisi nyt tarkoitus alkaa käydä enemmän. Lukan kielitaidon kannalta olisi nimittäin tosi mahtavaa löytää hänelle edes yksi kaveri, jonka kanssa puolankieltä voisi käyttää! Puolan sukulaisia nähdään ehkä 1-2 kertaa vuodessa, ja varsinkin nuo Puolan reissut ovat kyllä erinomaisia kielikylpyjä Lukalle kun siellä puolaa kuulee sitten joka tuutista. Varsinkin meidän viimeisimmän Puolan loman jälkeen tuntui, että Lukan kielitaito kehittyi huimasti kun oltiin siellä kaksi viikkoa.

Välillä tämä kaksikielisyys stressaa mua, vaikka koitankin suhtautua siihen rennosti. Välillä ajattelen, että annetaan asian mennä omalla painollaan ja kyllä lapset varmasti oppivat sen puolankin, mutta sitten taas mieleen tulevat kaikki ne artikkelit ja tutkimukset joiden mukaan kaksikieliseksi ei suinkaan opita tuosta noin vaan. Mietin usein, tehdäänkö me riittävästi vai pitäisikö tehdä vieläkin enemmän. En tiedä, voiko Suomessa asuessa puolankielestä koskaan tulla lapsille yhtä vahva kuin suomesta, mutta pidän sitä kuitenkin tosi tärkeänä, että he pystyisivät kielen ymmärtämisen lisäksi myös sujuvasti kommunikoimaan sillä. 


Loppuun vielä pientä listausta Lukan tämän hetkisestä sanavarastosta suomeksi ja puolaksi. Ihan kaikkia tässä ei ole, mutta kirjoittelin ylös joitakin eniten käytettyjä sanoja kummallakin kielellä. Osan sanoista Luka sanoo oikein selkeästi, mutta osa on sellaisia joiden merkitystä ei välttämättä joku ulkopuolinen ymmärtäisi. Osan sanoista kirjoitin listaan niin kuin Luka ne itse lausuu, jos vain suinkin osasin. Näiden sanojen lisäksi Luka osaa myös kertoa miten monet eläimet ääntelevät, vaikkei niiden nimiä vielä itse osaakaan sanoa. Ja varsinaisten oikeiden sanojen lisäksi tulee myös paljon sellaista omankielistä höpötystä ja selitystä, jota me vanhemmatkaan ei kyllä aina ihan ymmärretä!
  • äiti 
  • titi = isi
  • mimmu = mummi
  • kakka = tilanteesta riippuen tarkoittaa kakka, Taika tai Lalka (!)
  • pyö = pyörä
  • älä
  • pipi
  • ei
  • vaippa
  • pupu
  • pua = apua
  • täällä
  • mennään
  • kikku = lintu
  • puu
  • kala
  • kukka
  • hai
  • rikki
  • kekka = rekka
  • reppu
  • mopo
  • kikkä = kenkä
  • loppu
  • leipä
  • leikkaa
  • kiipeää
  • mi = miś (nalle)
  • pie = pieś (koira)
  • papa = koparka (kaivuri)
  • kak = kask (kypärä)
  • dzwi = dżwig (nosturi)
  • pua = pchła (kirppu)
  • baba = banan (banaani)
  • katka = karetka (ambulanssi)
  • nie ma = ei ole


Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta kaksikielisiä perheitä? Miten teillä etenkin vähemmistökielen oppiminen on sujunut?

xoxo Nelli

Sun silmilläsi katsoa maailmaa
Mä tahtoisin taas sen nähdä kauniina
Seuraan sua ja voin vain aavistaa
Kuinka paljon matkallaan voi unohtaa


Sä kysyt kuka tähdet sytyttää
Kun kainalooni painat pienen pään
Mä sylissäni sua tuuditan
Laulan sulle poikasista oravan


Missä on satumaa
Ota mut sinne mukaan
Kerro mulle mitä sä näät
Noilla lapsen silmillä


Sun naurustasi kuulen joskus sen
Sä elät aikaa suurten ihmeiden
Autat mua uudesti löytämään
Leppäkertun kun se lähtee lentämään


Kätes anna pieni lämpöinen
Mä siihen lasken sielun sydämen
Kuin aurinko sä tulit aamulla
Taivas antoi enkelinsä kauneimman


Missä on satumaa
Ota mut sinne mukaan
Kerro mulle mitä sä näät
Noilla lapsen silmillä

Inka - Lapsen silmillä

xoxo Nelli

Lapsen silmillä

maanantai 19. kesäkuuta 2017


Sun silmilläsi katsoa maailmaa
Mä tahtoisin taas sen nähdä kauniina
Seuraan sua ja voin vain aavistaa
Kuinka paljon matkallaan voi unohtaa


Sä kysyt kuka tähdet sytyttää
Kun kainalooni painat pienen pään
Mä sylissäni sua tuuditan
Laulan sulle poikasista oravan


Missä on satumaa
Ota mut sinne mukaan
Kerro mulle mitä sä näät
Noilla lapsen silmillä


Sun naurustasi kuulen joskus sen
Sä elät aikaa suurten ihmeiden
Autat mua uudesti löytämään
Leppäkertun kun se lähtee lentämään


Kätes anna pieni lämpöinen
Mä siihen lasken sielun sydämen
Kuin aurinko sä tulit aamulla
Taivas antoi enkelinsä kauneimman


Missä on satumaa
Ota mut sinne mukaan
Kerro mulle mitä sä näät
Noilla lapsen silmillä

Inka - Lapsen silmillä

xoxo Nelli

Seuraa meitä instagramissa!

© Kochanie. Design by Fearne.